Odotin tältä jatko-osalta paljon enemmän sarjan aloitusosan perusteella. Kaikki mistä olisin halunnut lukea enemmän ensimmäisen osan perusteella, oli tässä sysätty syrjään. Henkilöhahmoista suurin osa oli melko tylsiä. Juoni oli ennalta arvattava, eikä Nonnassa tapahtunut sitä kehitystä ja edistymistä, jota toivoin. Kirjan alku oli melkoisen puuduttava ja odotin koko ajan, milloin tuo puudutus lakkaisi, mitä ei valitettavasti oikein kunnolla tapahtunut koko kirjan aikana. Pahikset olivat vähän särmättömiä, Freya oli kuivakka ja lähinnä ärsyttävä. Routahalli oli tylsä ja odotin vain koko ajan, että tapahtumat siirtyisivät sieltä pois. Varjoissa vaeltaja on kirjoitettu samaan tyyliin kuin Sysilouhien sukua. Tunnelma ei oikein tiivisty ja on vaikea huolestua tai tuntea pelkoa hahmojen puolesta. Silottelu ja välttelevyys paistavat edelleen läpi tekstistä, vaikka ihmisiä kuoleekin enemmän kuin edellisessä kirjassa.