Aviomies saa vanhalestadiolaisperheessä kohdella vaimoaan samoin kuin pentutehtailijat tekevät narttukoirilleen. Vanhatalon kirjan päähenkilöllä Titillä on runsaat parikymmentä sisarusta, ja tätä kaikkea pidetään ”taivaan isän” tahtona. Huh ja huh! Kirja on suurelta osin hirvittävää luettavaa, eikä ihme, että Titi potee psyykesairautta aikuisena. Vanhatalo tietää mitä kirjoittaa, ja kun lopulta katharsis on ilmeinen, teos kasvaa itseään suuremmaksi, oivalliseksi kuvaukseksi ihmispedon harhoista ja niiden seurauksista.