Kirja on takakannen puffista ("jännittävä sotaromaani") huolimatta hyvin vaatimaton kirjallinen suoritus. Lyhyesti: kirja on puiseva, kliseinen, epäuskottava ja epäaito esitys kaukopartioinnista. Kirjan tekstistä voisi päätellä, että partiomatkat olivat jatkuvaa kliseisten vitsien kerrontaa. Kirjassa melkein sivulla kuin sivulla joku henkilöistä "naurahti" jotain sanoessaan. Todellisuudessa partiot suorittivat siirtymiset jokseenkin pulisematta harvassa jonossa, jossa miesten väli oli tilanteen mukaan 5-10 metriä. Tiedän tämän, koska tapasin vuosikymmeniä sitten useita entisiä kaukopartiomiehiä eri yhteyksissä ja siksi olen partioretkien yleispiirteistä hyvinkin perillä. Varsinkaan kirjassa sivukaupalla jatkuvaa keinotekoista filosofointia mm. maailman synnystä ei harrastettu. 1940-luvulla hevosetkaan eivät olleet sellaisia kuin Haapasen kirjassa (s. 51): "Hevoset kävelivät melkein kuono toisensa perseessä." Hevosilla oli silloinkin turpa, ei kuono, joka on esimerkiksi koirilla.