Marceline Loridan-Ivenes kertoo kirjassaan Isä, et koskaan palannut, oman keskitysleiritarinansa. Marceline joutui 15-vuotiaana, vuonna 1944, isänsä kanssa keskitysleirille. Heidät laitetaan eri leireille, isä Auschwitziin ja Marceline Birkenaumiin. Marceline kirjoittaa kirjan ikään kuin isälleen ja kertoo mitä hänen leirillään tapahtui, mitä joutui kestämään ja pohtii samalla, mitä isälle kävi. Marceline kertoo lisäksi isälleen nykyajan maailmasta ja mitä kaikkea on tapahtunut keskitysleirien jälkeen sekä sodan loputtua. Hän kertoo kokemuksistaan ja siitä, miten taisteli pysyäkseen hengissä sekä pois pääsystä. Marceline oli mielestäni kuvannut hyvin ja tarkasti leirin kärsimykset sekä kamalat olot. Kirja oli helppo lukea ja ajatuksia herättävää, siitä miten nuori tyttö on joutunut leirille, ankariin oloihin, missä sääliä ei ole tunnettu ja selvinnyt hengissä.