Huopatonttu vietti koko pitkän vuoden juuttisäkissä kivitontun vieressä. Mutta viimein koitti se joulukuun ilta, jolloin heidät nostettiin kynttilälyhdyn viereen ikkunalle joulua odottamaan. Huopatonttu ihaili itseään ja heilutteli jalkojaan. Nyt voisi lähteä vaikka tanssimaan. Hän katsoi naapuritalon ikkunasta sisään, siellä se oli taas, kultainen enkeli, niin kaunis ja ihana. Kultaisen enkelin kanssa halusi huopatonttu tähteä kylänraitille rälläämään. Tylsä kivitonttu saisi jäädä yksin paikalleen jököttämään, huopatonttu hyppäsi alas ikkunalaudalta ja hiipi lankkulattian yli, kultaisen enkelin kanssa olisi elämä niin paljon hienompaa ja ylevämpää. Sen huopatonttu varmasti tiesi.